Kasteen ja kastepuvun historiaa


Kaste on elämän ensimmäinen rituaali, jossa lapsi otetaan kristillisen yhteisönsä jäseneksi. Alkuseurakunnan ensimmäisinä vuosisatoina kastettiin vain aikuisia ja kirkon kasteet toimitettiin pääsiäisenä. Myöhemmin toinen käytetty kastepäivä oli helluntai. Kasteen jälkeen kastettu puettiin valkeaan vaatteeseen, kastepukuun. Alkuseurakunnassa se merkitsi kastetulle uuden elämän alkua, ja täydellistä elämän muutosta. Ensimmäiset tiedot lapsikasteesta ovat noin vuoden 350 tienoilta Roomasta.


Nykyisin ajatellaan että lapsen nimenanto on kastetilaisuuden keskeisin osa. Nimenanto ei kuitenkaan ole oleellinen osa kastetta. Varhaisina aikoina nimenanto oli aivan erillinen kirkollinen toimitus ennen kastetta. Juutalaisesta traditiosta peritty nimenanto tuli toimittaa kahdeksantena päivänä lapsen syntymästä. Nykyisin se on osa kirkollista kastetoimitusta.


Kastepuvun malliin on kautta vuosisatojen vaikuttanut naisten muoti. Suomalaisista perunkirjoista löytyvät varhaisimmat maininnat lasten, sekä tyttöjen että poikien käyttämistä kastemekoista ja myssyistä ovat 1700-luvun alusta. Perunkirjoista käy ilmi, että lapset yleisesti puettiin parhaimpiinsa ristiäisiä varten. Ristiäismyssyllä oli tärkeä rooli 1700-luvun kastetilaisuudessa. 1700-luvun kastemyssyt muodostavat myös vanhimman osan Suomen Kansallismuseon pukukokoelmista.  Meillä Suomessa valkeaan kastepukuun puettiin 1800-luvulla säätyläisten ja kaupunkilaisten lapset. Valkea puku yleistyi maaseudulla vasta 1900-luvun alussa. Lähes samanaikaisesti meillä otettiin käyttöön lapsen sukupuolta ilmaisevat värit; vaalean punainen ja vaalean sininen. Sukupuoli tuli puvussa esille esim. silkkinauhoilla, jotka kiinnitettiin valkeaan pukuun. Kastepuvut olivat usein kaksiosaisia käsittäen alus- ja päällyspuvun. Aluspuvun värillä (vaaleansinisellä tai -punaisella) ilmaistiin lapsen sukupuolta.


Jumalan enkeli, pyhä varjelijani,
sinut Jumala on antanut taivaasta suojelijakseni


Kastealbat


Lapsen kaste on perheen ja suvun tärkeimpiä juhlahetkiä. Haluamme tarjota ylellisen klassisia kastepukuja ja asusteita juhlistamaan unohtumatonta kastejuhlaa. Nämä puvut sopivat sekä tyttö- että poikavauvalle. Etsimme pitkään ympäristöystävällisiä laadukkaita pukukankaita. Haluamme kunnioittaa kasteen juhlaa ja valmistamme varhaiskristillisen tavan mukaisesti kyyhkysen valkeita pukuja. Kastepukujen valkea väri symbolisoi puhtautta ja viattomuutta. Pukujen eleganssi ja laatu perustuvat ensiluokkaisiin materiaaleihin, pukujen kauniisiin leikkauksiin ja käsin kirjottuihin yksityiskohtiin. Juhlavat luonnonmateriaalit, kuten pellava, silkki ja puuvilla antavat ylellisen tunnelman ja tuntuvat miellyttäviltä lapsen iholla.


Kaikki Orarium-kastepukujen puvut ovat takaa auki. Pukujen napit ovat aitoa, himmeän hohtavaa helmiäistä.  Olemme valinneet mallistoon kaksi korkealuokkaista pitsikangasta. Ensimmäinen kuulu Guipure-pitsien ryhmään ja on nimeltään Duchesse du Bruxelles. Tämä hienostunut kukka-aiheinen pitsikangas on 100 % puuvillaa. Guipure-pitsin tunnistaa siitä, että kuvioiden reunat ovat voimakkaasti korostetut ja hiukan koholla pitsin pinnasta. Toinen pitsikangas kuuluu verkkopohjaisiin pitseihin ja sen nimi on Bruxelles-pitsi. Tällaisia pitsejä Brysselin manufaktuureissa valmistettiin koneilla jo 1850-luvulla. Verkkopohjapitsien kuviot jäljittelivät taidokkaasti ommeltujen ja nyplättyjen pitsien kuvioita. Tämä klassisista verkkopohjaisista pitseistä kuvioaiheensa saanut pitsi on kuvioitu herkillä kukka- ja perhosaiheilla. Molemmat pitsikankaat ovat korkeatasoista saksalaista tuotantoa. Pukujen pellavaiset tai puuvillaiset kauluksissa ja hihansuissa olevat kapeat koneella nyplätyt reunapitsit jäljittelevät taidokkaasti vanhoja käsin tehtyjä pitsimalleja; nämäkin pitsit valmistetaan Euroopassa. Pukuihin on mahdollista saada myös asusteita: esimerkiksi kastepuvun kankaasta valmistettu kastepäähine, ihanat pienet tossut, kastetyyny ja kasteliina. Korkealuokkaiset materiaalit ja laadukas työ tekevät näistä puvuista pitkäikäisiä. Nämä kastepuvut ovat tulevaisuuden perintöpukuja.


Emme myöskään ole unohtaneet aikuisia. Mallistostamme löytyy kastepukuja myös aikuiskasteeseen. Tarjoamme myös ompelupalvelua, ja tilauksesta kirjomme lapsen nimen ja syntymäpäivän puvun helmaan.


”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet” (Gal 3:27)

Orarium-kokoelman puuvillainen guipurepitsinen kastemekko.

ORARIUM

Kirkkotekstiit ja liturgiset puvut


Valmistamme kirkkotekstiilejä ja liturgisia vaatteita tilaustyönä uniikkeina sarjoina tai yksittäisinä kappaleina. Lähtökohtana tekstiilisuunnittelulle on usein jo olemassa oleva kirkkosalin tai siunauskappelin arkkitehtuuri ja sisustus sekä tilaajan toiveet. Tekstiilit muodostavat ainutkertaisen kokonaisuuden, värivalintojen, symboliikan, tekniikoiden ja materiaalivalintojen kautta. Kirkkotekstiileillä on useita rooleja. Paramenttien kauneuden ohella on muistettava myös tarkoituksenmukaisuus sekä kaikkein tärkeimpänä niiden sisäinen henki, uskonnollinen viesti. Kirkkotekstiilien suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota myös käyttökelpoisuuteen, puettavuuteen, hoidettavuuteen ja kestävyyteen. Kirkkotekstiilisarjan sisältö rakentuu seurakunnan tarpeiden ja koon mukaan.


Kirkkotekstiilien suunnittelu on tekstiilitaiteilijan vaativin ja mielenkiintoisin suunnittelutehtävä. Tekstiilien tulee omalta osaltaan tukea kirkollisia toimituksia ja olla osa itse toimitusta. Jumalanpalveluksesta muodostuva kokonaisuus puhuttelee ja koskettaa kirkossa kävijän kaikkia aisteja. Jumalanpalvelukseen kokoontuneet seurakuntalaiset osallistuvat ja vastaanottavat sanoman kuulon, näkemisen, ajatuksen ja elämyksen välityksellä. Kirkkotekstiileihin sisältyy myös vertauskuvallista merkitystä. Tekstiilit auttavat kirkossa kävijää syventymään ja hiljentymään Jumalan edessä. Tekstiilien värit ja symbolit kertovat kirkossa kävijälle myös kirkkovuoden ajankohdan.

Orarium-kokoelma, silkkinen kastepuku. Puvun miehustassa ja hihoissa kauniita laskoksia.
Orarium-kokoelman silkkinen kastepuku. Yksityiskohta miehustan vaakalaskoksista.
Orarium-kokoelman puuvillainen kastemekko. Yksityiskohta guipure-pitsipuvusta.
Orarium-kokoelman tyllikankainen kastepuku. Tyllipitsin kuviot ihastuttavia perhosia ja kukkakuvioita
Orarium-kokoelman pellava-puuvillasekoitteinen kastepuku. Miehustassa on kasinkirjottu risti. Ison kauluksen reunoja kiertaa puuvillainen pitsi
rarium-kokoelman kastepuvun yksityiskohta miehustan kirjotusta ristista ja kauluksesta
Vernum - Paratiisipukuja ja kirkkotekstiilejä